TILASTONIKKAROINNISTA TALOUSKAAOKSEEN

27.02.2010 | Ajankohtaista, Tiedotteet

Marjo Matikainen-Kallström                                                                 Tiedote
kansanedustaja 
Eurooppa-Akatemia
Riihimäki 27.2.2010

TILASTONIKKAROINNISTA TALOUSKAAOKSEEN

”Kreikan jo kauan tiedossa ollut tilastojen manipulointi antaa aihetta kysyä, miksei toimintaa ole saatu ajoissa kuriin? Eikö EU:lla ole riittäviä toimintavaltuuksia vai emmekö vain halua puuttua yksittäisen maan asioihin?”, kysyi kansanedustaja Matikainen-Kallström puhuessaan Kokoomuksen Eurooppa-akatemiassa Riihimäellä lauantaina.

”Nyt kun vahinko on jo tapahtunut ja housut ovat märät tilastojen vääristely uhkaa kaatua muiden maiden maksettavaksi”, hän totesi ”Olisi vihdoinkin aika toimia. EU kerää erilaisia tilastoja vähän asiasta kuin asiasta, mutta monikaan näistä tilastoista ei ole luotettava. Hyvästä tahdosta huolimatta jokainen maa soveltaa ohjeita tai antaa maansa tiedot täysin omalla tavallaan. Ja sehän ei helpota tuskaa. Päinvastoin.”

 Komission pitäisi käyttää aloiteoikeuttaan ja laatia ministerineuvostolle päätettäväksi ehdotus, jossa valvontaa suorittavalle viranomaiselle annettaisiin selkeä toimivalta puuttua epäkohtiin. Nyt tätä oikeutta ei ole. Kukin maa saa toteuttaa tilastonsa ihan niin kuin tahtoo ilman että siihen on oikeutta puuttua.

”Kreikka huutaa nyt EU:n muita maita apuun. Tosiasia kuitenkin on, kuten me suomalaiset hyvin tiedämme, että tähän vaivaan auttaa vain rakenteiden muuttaminen, vyön kiristäminen ja ahkeroiminen. Kannettu vesi ei kaivossa pysy – EU:n eurot lämmittäisivät hetken, mutta perusongelmia ne eivät ratkaise”,  muistuttaa Matikainen-Kallström.

Marjo Matikainen-Kallström
kansanedustaja, DI, eMBA
Kokoomuksen talousvaliokuntavastaava
050 512 1578

Kokoomus Karjalan liitto TEK WAU! Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto Eduskunta