Myrskytuhojen opetukset

09.01.2012 | Ajankohtaista, Päiväkirja

Vihdoin on jotenkin selvitty myrskytuhojen korjausten jälkeiseen aikaan. On ilmeisesti aika alkaa syyllisten etsiminen ja kaiken liikkuvan sättiminen. Itse varsinaista syyllistä – myrskyä – ei kukaan hauku. Sehän kuuluu normaaliin talveen, ainakin joskus.  

Miksi sitten tuhot olivat suuremmat kuin aikoihin? Varmaan osittain siksi, että enää ei haluta tai osata varautua siihen kaikkein pahimpaan vaihtoehtoon. Linjoja ei raivata, eikä tehdä läheskään kaikkia niitä ennalta ehkäiseviä töitä jotka pitäisi suurien tuhojen välttämiseksi. Se kun maksaa.

Maksoihan se ennenkin, mutta silloin katsottiin tärkeäksi että sähkö kulki. Nyt kun olemme täysin sähköistynyt yhteiskunta, niin nyt sähkön kulun varmistaminen ei sitten enää olekaan tärkeää. Sekin on hyvä muistaa, että varautumisessa ei ole yhtä ainoata tapaa, vaan monia eri vaihtoehtoja, esimerkiksi maakaapelointi ja tienviereen sijoittaminen missä se suinkin on mahdollista. Olen kirjoittanut tästä ennenkin, toivottavasti nyt saadaan asiaa eteenpäin. Ainakin ministeri Häkämies on tosissaan.

Kokoomus Karjalan liitto TEK WAU! Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto Eduskunta