Seiskari-seura 80-vuotta

20.05.2012 | Ajankohtaista, Kirjoitukset

Hyvät Seiskari-seuran jäsenet, hyvät ystävät

Lämpimät onnittelut harvinaisen iäkkäälle, jo 80-vuotiaalle seurallenne. Suurin osa seuroistamme on perustettu sotien jälkeen, teidän historianne alkaa sen sijaan jo vuonna 1932. Oli seuranne kannalta onnekas sattuma, ettei sitä poistettu rekisteristä lopullisesta vaikka toiminta oli pysäyksissä parikymmentä 50-luvulta 70-luvulle. Nyt voitte olla ylpeitä Seiskari-seuran pitkästä ja mielenkiintoisesta taipaleesta nykymuotoiseen seiskarilaisten ja heidän jälkeläistensä yhdyssiteeksi.

Paitsi iältään Seiskari-seura eroaa toisessakin suhteessa muista pitäjäseuroistamme. Seiskarin saari on pysynyt alueena, jonne pääsy on estetty Venäjän viranomaisten toimesta. Toivomuksenamme tietysti on, että matkoja saarelle voitaisiin tehdä, vaikka pienimuotoisesti ja valvotustikin. Kotiseutu- ja kesämatkat ovat tärkeitä paitsi alueen entisille asukkaille myös meille jälkeläisille, jotka niiden avulla pääsemme lähelle vanhempiemme ja esivanhempiemme elävää menneisyyttä.

Vaikka saarelle ei ole päästy käymään kuin muutamia kertoja sen evakuoinnin jälkeen elää se voimakkaasti sieltä lähteneiden ja heidän sukulaistensa muistoissa. Meille muillekin se on tullut osaksi kulttuuriperintöämme Malmstenin Seiskari-valssin musiikin ja sanojen myötä.

Toivotan teille mukavia syntymäpäiväjuhlia 10.6. Karjalatalolla, itse olen samaan aikaan Säkkijärvijuhlissa Elimäellä. Jo heti seuraavana viikonloppuna kokoontuu karjalaisten heimo kokonaisuudessaan Lahteen Karjalaisille kesäjuhlille perjantaista sunnuntaihin. Toivottavasti meillä on mahdollisuus siellä tavata toisiamme.  Tällä kertaa keskitymme juhlissa käden taitoihin, virallisesti vuoden teema on ”Muotoilu ammentaa perinteistä ja kädentaidoista”. Tietysti ohjelmassa on myös näyttävä kulkueemme, avajaiset, pääjuhla, kuorolaulua, piirakantekoa, näyttelyitä ja paljon muuta.

Kaikkien meidän suomalaisten suven kohokohta, juhannus, juhlistaa keskikesän pitkiä päiviä ja valoisia öitä kesäkuun viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä tapahtumana. Silloin alkukesän hento vihreys vaihtuu keskikesän voimakkaampiin sävyihin, lämpimiin päiviin ja kypsyvään satoon. Erilaisia karjalaisia juhlia vietetään ympäri Suomea myös loppukesällä.

Oikein hyvää kesää teille kaikille!

Marjo Matikainen-Kallström
puheenjohtaja
Karjalan Liitto

Kokoomus Karjalan liitto TEK WAU! Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto Eduskunta