Espoo noudattaa asuntorakentamisesta tehtyjä sopimuksia

26.10.2012 | Ajankohtaista, Tiedotteet

Torstain 25.10. kyselytunnilla eduskunnassa asunto- ja metropoliasioista vastaava ministeri Kiuru penäsi, että pääkaupunkiseudun kunnista Espoo hoitaisi oman osuutensa asuntotuotannosta ja ennen kaikkea kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakentamisesta.

Espoo on toiminut esimerkillisesti yhteisten sopimusten mukaan.  Miksi Espoota, joka hoitaa sopimuksen mukaisesti velvoitteensa, vähätellään? Maankäytön-, asuntorakentamisen ja liikenteen MAL-sopimuksessa, joka on tehty Helsingin seudun ja valtion kesken, Espoo on sitoutunut rakentamaan vuosittain 2500 asuntoa, josta 500 on vuokra-asuntoa. Juuri näin on toimittu, ja niin aiotaan tehdä myös ensi vuonna. Espoo toimii malliesimerkkinä muille alueen kunnille.

Metropolialueella rakentamisen edellytyksiä tulee yhteistoimin parantaa. Tarvitsemme lisää tonttitarjontaa ja yhteistä liikennesuunnittelua. Edullisia vuokra-asuntoja tarvitaan, muuten emme saa työntekijöitä pääkaupunkiseudulle. Ratkaisua haetaan nyt luomalla uusia kuntarakenteita pääkaupunkiseudulle. Uusia asuntoja ei synny kuitenkaan rakenteilla tai pakkoliitoksilla, vaan  siten että jokainen kunta kantaa oman vastuunsa vuokra-asuntojen rakentamisesta, ja tekee kuten on sovittu. On lisäksi tärkeää, että asuntoministeri Kiuru poistaa rakentamisen esteitä koko maassa.

Mielestämme valtion tulisi palkita niitä kuntia, jotka hoitavat velvoitteensa, eikä suinkaan vähätellä.

Kokoomuksen espoolaiset kansanedustajat

Pia Kauma
Sanna Lauslahti
Marjo Matikainen-Kallström
Kari Tolvanen

Lisätiedot:

Pia Kauma
050 5746764

Sanna Lauslahti
050 5122 380

Marjo Matikainen-Kallström
050 512 1578

Kari Tolvanen
(09) 432 3182

Kokoomus Karjalan liitto TEK WAU! Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto Eduskunta