Henkilökohtaiset koulutustilit otettava käyttöön mahdollisimman pian

23.11.2012 | Ajankohtaista, Tiedotteet

Tekniikan akateemiset TEK kannattaa kansalaisten henkilökohtaisten koulutustilien ottamista käyttöön ensi tilassa. Koulutustilit ovat kokonaan uusi tapa rahoittaa aikuiskoulutusta.

– Näemme koulutustilit erittäin hyödyllisiksi niin yksilön, työnantajan kuin koko yhteiskunnan kannalta. Idean rakentaminen käytännössä toimivaksi malliksi vaatii toki vielä töitä. Toimeen onkin ryhdyttävä välittömästi, jotta tilit voitaisiin ottaa käyttöön vuoden 2014 aikana, TEKin puheenjohtaja, kansanedustaja Marjo Matikainen-Kallström vaatii.

– Oman osaamisen kartuttaminen on jokaiselle kansalaisille paras vakuutus muuttuvilla työmarkkinoilla, ja koulutustili kannustaa siihen. Työnantajan näkökulmasta osaavan henkilöstön saatavuus on kriittinen menestystekijä. Yhteiskunta puolestaan hyötyy, kun kaiken ikäisen työvoiman osaamisen vahvistuessa työurat pitenevät, Matikainen-Kallström sanoo.

Opetusministeri Jukka Gustafssonille luovutettiin aiemmin tällä viikolla selvityshenkilöiden raportti koulutustileistä. Siinä ehdotetaan koulutustilin avaamista kaikille yli 25-vuotiaille Suomessa asuville. Ehdotuksen mukaan valtio tukisi jokaista kouluttautujaa 50 prosentilla siitä summasta, jonka henkilö on itse säästänyt koulutustililleen; kuitenkin enintään 500 euroa vuodessa ja 1500 euroa 10 vuoden aikana. Työnantajan osuudesta ei ole vielä selkeää esitystä.

– TEKin mielestä kaikkien hyötyjien on osallistuttava koulutustilien rahoittamiseen, Matikainen-Kallström toteaa.

Koulutustilit olivat esillä TEKin valtuuston kokouksessa Helsingissä.

Lisätietoja:
*   TEKin puheenjohtaja Marjo Matikainen-Kallström, 050 512 1578
*   TEKin koulutus- ja työvoimapolitiikasta vastaava yksikönjohtaja Kati Korhonen-Yrjänheikki 040 700 3335

Taustaksi: OKM:n tiedote selvityshenkilöiden koulutustiliraportista
www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2012/11/koulutustili.html

Kokoomus Karjalan liitto TEK WAU! Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto Eduskunta