Pikaisesti lisää ammatillisia aloituspaikkoja pääkaupunkiseudulle

13.06.2013 | Ajankohtaista, Tiedotteet

Tiedote 13.6.2013

Kokoomuksen espoolaiset kansanedustajat Sanna Lauslahti ja Marjo Matikainen-Kallström vaativat nopeita toimia ammatillisen koulutuksen aloituspaikkojen lisäämisestä, jotta nuorisotakuun tavoitteisiin päästäisiin.

Kevään yhteishaun tulokset on julkistettu. Kymmenen prosenttia peruskoulun päättäneistä ei saanut opiskelupaikkaa. Lukioihin pääsi 94 prosenttia hakeneista, mutta ammatillisiin oppilaitoksiin vain 69 prosenttia. Se kertoo, että paikkoja toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa ei ole riittävästi.

Vuoden alusta voimaan tulleen nuorisotakuun perusteella jokaiselle nuorelle kuuluu taata opiskelu-, harjoittelu- tai työpaikka. Jotta kunnat pystyvät toteuttamaan nuorisotakuun lupauksen, tarvitaan nopeasti päätöksiä uusista aloituspaikoista ammatillisiin oppilaitoksiin alueilla, joilla on siihen akuutein tarve. Erityisesti pääkaupunkiseutu huutaa lisää ammatillisia aloituspaikkoja ensi syksyksi.

Lauslahden ja Matikainen-Kallströmin mukaan nuorisotakuun toteuttamista ei voida jättää pelkästään kuntien vastuulle, vaan nyt tarvitaan samanaikaisesti valtiolta kädenojennus nuortemme hyväksi. Päätökset on saatava nopeasti seuraavan kahden viikon aikana, jotta nuoret pääsevät heti syksyllä ilman viivästyksiä opintoihin.

Jokainen lisäpaikka estää syrjäytymistä ja on tarpeen.

Sanna Lauslahti ja Marjo Matikainen-Kallström

Kokoomus Karjalan liitto TEK WAU! Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto Eduskunta