Sammatin Sampon 100-vuotisjuhlan juhlapuhe 3.11.13

Arvoisa juhlayleisö,

Asiat ovat muuttuneet paljon Suomen maassa siitä, kun ensimmäinen urheiluseura Segelföreningen i Björneborg perustettiin vuonna 1856. Suomen suuriruhtinaskunta kuului Venäjän valtakunnan alaisuuteen ja oli vielä leimallisesti maatalousmaa. Teollistuminen ja kaupungistuminen olivat käynnistyneet, mutta elantonsa teollisesta toiminnasta sai ainoastaan 4 prosenttia väestöstä. Maatalouteen liittyvät elämäntavat ja kulttuuri olivat vallitsevia. Suomalaisia liikutti työnteko, eikä raskaan metsäsavotoilla ja maatöissä pelloilla vietetyn päivän jälkeen enää ollut tarvetta lähteä erikseen kuntoilemaan. Päivittäinen fyysinen rasitus tuli työn lomassa kiviä nostellen, peltoja kaivaen ja metsässä puita kaataen. Töitä tehtiin urakalla erityisesti kylvö- ja sadonkorjuuaikoina.

Urheilulle ei vielä tuolloin järjestetty erikseen aikaa kuten nykypäivänä, mutta kyllä kansanomaiset liikuntakulttuurin muodot kukoistivat. Kansanjuhlissa harrastettiin vähän samankaltaisia liikuntamuotoja, jotka myös nykyään ovat suuressa suosiossa. Meno oli varmasti vähän samankaltaista, kuten nykypäivänä eukonkantokisoissa ja saappaanheitonkisoissa vain joitain mainitakseni. Paljon on aikaa kulunut, mutta kansan perimmäinen luonne näiden kansanomaisten vähän hullunkuristen kisojen suhteen on pysynyt varmasti samana.

Muutosten tuulet urheilun saralle puhalsivat Suomeen Keski-Euroopasta, jossa modernin liikunnan ja urheilun varhaiset muodot alkoivat tulla esille. Suomen suuriruhtinaskunnassa urheilu järjestäytyi samaan aikaan kuin muunkinlainen spontaani kansalaistoiminta kuten yhdistystoiminta. Ihmiset kokoontuivat niin raittius- ja nuorisoseurojen, vapaapalokuntien kuin työväenyhdistystenkin pariin. Samassa kansalaisyhteiskunnan myllerryksessä saivat alkunsa myös urheiluseurat. Raittius, urheilu ja sivistys olivat 1900-luvun vaihteesta lähtien kaikkien Suomen kansalaisliikkeiden aatteellisia kulmakiviä niiden yhteiskunnallisesta taustasta tai poliittisesta väristä riippumatta. Suomessa urheiltiin isänmaan, kielen, luokan ja puolueen puolesta. Kansainvälisen olympiakomitean perustaminen 1894 ja ensimmäiset nykyaikaiset olympiakisat 1896 vaikuttivat niin urheilun kansalliseen kuin kansainväliseenkin järjestäytymiseen. Yleisseuramalli vakiintui 1890-luvun Suomeen ja myös muut kansalaisjärjestöt ottivat urheilun ohjelmaansa. Urheilusta tuli yhä aiempaa selvemmin integroitu osa järjestötoimintaa. Ensimmäisenä järjestäytyivät Suomen naisvoimistelijat perustaessaan oman liittonsa 1896. Muu urheilun valtakunnallinen järjestäytyminen siirtyi 1900-luvun puolelle.

Arvon sammattilaiset,

Sammatissa seurattiin maailmalta tulleita virtauksia ja vaikutteita, ja Sammatin nuorisoseura sai alkunsa tammikuussa 1899. Nuorisoseuran perustaminen johti pikimmiten aktivoitumiseen myös urheilutoiminnan saralla ja pitäjä saikin ensimmäiset omat kilpailunsa jo seuraavana vuonna. Harjoitetuista urheilulajeista suosituimpia olivat talviurheilulajit, eritoten hiihto.

Muun maailman esimerkin mukaisesti 1903 Sammattiin perustettiin ensimmäisenä urheiluseurana voimistelu- ja urheiluseura miehille ja naisille. Voimistelu oli laji, jonka kaikki kansalaispiirit ja auktoriteetin asemassa olleet joukkovalistusliikkeet saattoivat mukisematta hyväksyä. Seura toimi emäseuransa eli nuorisoseuran alaisuudessa, mikä olikin ajan hengen mukaista.

Sammatin toiminta jatkoi tasaisesti kasvuansa 1900-luvun alussa. Suosittujen talviurheilulajien rinnalle tuli uusia lajeja kuten uinti ja yleisurheilu. Kesällä 1905 Sammatin urheiluseura ei keskittynyt enää ainoastaan kilpailemaan omassa pitäjässä, vaan järjesti yhtenä Suomen ensimmäisistä järjestöistä kylienväliset urheilukilpailut. Lajeina olivat muun muassa 100 metrin juoksu, englanninpeninkulma eli yhden mailin juoksu, ”diskon” eli kiekon heitto ja wisapallon heitto. Sammatissa siirryttiin näin kyläurheilun puolelta järjestäytyneen urheilutoiminnan puolelle.

Hyvät juhlavieraat,

Urheilun jo järjestäydyttyä paikallisella tasolla saatiin Suomeen myös vihdoin maaliskuussa 1906 ensimmäinen valtakunnallinen urheilun saralla toimiva keskusjärjestö, Suomen Voimistelu- ja Urheiluliitto. SVUL syntyi kaksikieliseltä pohjalta ja sen perustamisen myötä kilpaurheilun asema vahvistui merkittävästi. 1900-luvun alussa kilpaurheilu olikin jo saamassa vahvan jalansijan kaupunkiyhteisöjen vapaa-ajan kulttuurissa. Maaseutu ei vielä arvostanut tällaista näkemystä, vaan se piti ensisijaisena urheilun muotona ruumiillisesta työstä saatua fyysistä rasitusta.

Vuosisadan vaihteessa sortovuosien aikana alkoi Suomessa selvä poliittiseen kriisiin liittynyt urheilun sotilasmobilisaatio. Venäjän keisari Nikolai II lakkautti osan armeijan toiminnoista ja poisti asevelvollisuuden, minkä takia puuttuvaa sotilaallista koulutusta haettiin urheilusta. Kehotuksia urheilutoiminnan tiivistämisestä alkoi päätyä myös valtakunnan lehtiin.

Urheilujärjestöillä oli 1910-luvulla selvä käsitys siitä, että vapaaehtoiselle urheilutoiminnalle oli löydettävä säännöllinen yhteiskunnallisen tuen muoto, koska sen merkitys kansanterveydelle ja nuorisokasvatukselle oli huomattava. Ensimmäiset sosiaaliseen merkitykseen perustuneet avustusanomukset jätettiinkin valtiopäiville 1910-luvun alussa. Jatkona anomuksille vuonna 1917 tehtiin valtiopäiville ehdotus siitä, että valtion budjetista osoitettaisiin erityinen määräraha urheilutoimintaa varten. Kansalaissodasta johtuneen sotatilan vuoksi asiaan palattiin vasta vuonna 1919.

Hyvät ystävät,

Sammatin nuorisoseurassa hyvin käynnistynyt toiminta urheilun parissa hiipui muun Suomen tavoin sortovuosien aikana. Tähän Sammatissa reagoitiin perustamalla vuonna 1913 uusi urheilu- ja voimisteluseura, Sammatin Sampo, jonka olemassaoloa me täällä tänään juhlistamme.

Sampon toiminta käynnistyi edeltäjänsä tavoin, vilkkaasti. Syyskuussa 1915 Sammatin työväenyhdistyksen ja Sammatin nuoriso-seuran urheiluseurat päättivät yhdistyä, sillä urheilijoita ei riittänyt molempien puolien seuroihin. Seuraavana vuonna syntyikin työväenyhdistyksen ja nuorisoseuran toimesta voimistelu- ja urheiluseura Visa. Visan toiminta pysähtyi kesällä 1917 ensin Suomessa käynnissä olleiden maatalouslakkojen seurauksena ja lamaantui täysin kansalaissodan syttyessä 1918. Kansalaissodan takia nuorisoseuran ja työväenyhdistyksen välit viilenivät ja työväenyhdistys perusti oman seuransa. Tämän seurauksena Sammatissa katsottiin parhaaksi vuonna 1922 ottaa käyttöön urheiluseuran entinen nimi, Sammatin Sampo.

Kansalaissota jakoi vastikään itsenäisyyden saavuttaneen kansan kahtia. Se jätti syvät arvet sodan molemmille osapuolille. Sodan raakuudesta huolimatta tai ehkäpä juuri siitä johtuen valtiovallan piirissä haluttiin jatkaa urheilun ujuttamista sotilaskasvatuksen piiriin. Kansalaissodan jälkeen sotalaitoksen ja valtiovallan piirissä työstettiin useita aloitteita, joiden tarkoituksena oli tehostaa nimenomaan urheilun sotilaskasvatuksellista antia. Olivathan porvarit jo pidemmän aikaan olleet sitä mieltä, että liikunnan opettaminen ja harjoittaminen oli askel kohti kurinalaisempaa ja rationaalisempaa yksilöä. Suurin hanke tähtäsi koko liikuntaorganisaation kytkemiseen sotaministeriön alaisuuteen. Tämä ei toteutunut vielä kansalaissodan jälkeen, mutta astui näyttämölle myöhemmissä Suomen läpikäymissä sodissa. Tässä vaiheessa vapaaehtoinen liikuntaorganisaatio säilytti itsenäisyytensä ja jatkoi elämäänsä kukin laji, poliittinen ryhmä kieli ja sukupuoli omalla tahollaan.

Kansalaissodan jälkeinen ensimmäinen suuri muutos järjestökentillä oli Suomen voimistelu- ja urheiluliiton jakautuminen kahtia sen jälkeen, kun liitosta oli erotettu kansalaissotaan punaisten puolella osallistuneet seurat ja jäsenet. Vasemmistolaisen avoimesti poliittisen Työväen Urheiluliiton perustaminen vuonna 1919 ja sen liittyminen kansainväliseen työväen urheiluliikkeeseen merkitsi myös kahden erillisen urheiluleirin syntymistä, mikä johti myös niiden välisten yhteyksien täydelliseen katkeamiseen. Yhteyksien katkeaminen tuntui etenkin pääkaupungin työläiskaupunginosissa, joissa seurat olivat tottuneet ottelemaan keskenään ja samalla muodostaneet toistensa maksavan yleisön.

TUL:n lähdettyä eri teille SVUL yritti osoittaa mahtavuuttansa myös Sammatin Sammon suhteen poistamalla sen 1930-luvun alkupuolella listoiltansa, koska seuraa ei ollut rekisteröity eikä sen perustamispöytäkirjoja ja sääntöjä löydetty. SVUL:n menettely johti siihen, että paineet Sammon viralliseksi perustamiseksi, ei enää Visan jälkeläiseksi, kasvoivat.
Hyvä juhlaväki,

Urheilujärjestöt ja urheilun kansallinen merkitys muuttuivat ja muotoutuivat 1920- ja 1930-luvuilla monilla eri tasoilla. Osa muutoksista oli jo 1910-luvulla alkuun lähteneiden prosessien päätöstä. Erityisesti ns. Sportifikaatio eli urheilullistuminen koko laajuudessaan, luokkien väliset jännitteet, sukupuoleen liittyneet linjanvedot, kielikysymys ja järjestöjen suhde valtioon vaikuttivat huomattavasti järjestöjen toimintaan. 1920-lukua luonnehti myös valtion mukaantulo urheilun rahoitukseen. Hankehan oli ollut esillä jo ennen kansalaissodan alkamista. Eduskunnan sivistysvaliokunta laatikin vuonna 1919 mietinnön urheilumäärärahojen jakamisesta ja siitä huolehtivasta elimestä. Valiokunta perusteli valtion velvollisuutta tukea urheilua mm. siten, että urheilun katsottiin tarjoavan kansalaisille erinomaisen mahdollisuuden ruumiillisen ja sielullisen voiman kasvattamiseen, edistävän kansan terveydenhoitoa ja työkuntoa ja saman tien myös puolustuskuntoa. 1920-luvun puolivälissä järjestöille osoitetun valtionavun kriteerinä olikin juuri se, missä määrin hakijajärjestö oli edistänyt kansanterveyttä, kuria ja järjestystä sekä tehnyt Suomea tunnetuksi ulkomailla.

Tärkeimpänä urheilun kansallisen merkityksen merkkipaaluna 1920-luvulla olivat Paavo Nurmen saavutukset juoksuradoilla. Nuori kansakunta tarvitsi kipeästi itsenäistymisen ja kansalaissodan jälkeen yhteiskunnan hengennostattajaa, joka konkretisoitui nimenomaan urheilun kautta. Urheilu yhdisti eikä erottanut kuten vuoden 1918 kansalaissota.

Vaikka valtion pääasiallinen toiminta keskittyi urheiluavustusten jakoon, yritti se 1930- uvulla saada aikaan myös eri urheiluorganisaatioiden yhdistymisen valtakunnanliitoksi. Yhdistymisen tavoitteista vallitsi eri poliittisten ryhmien välillä kuitenkin suuri erimielisyys. Lopputuloksena oli, että urheilujärjestöjen, erityisesti SVUL:n ja TUL:n yhteistyö käynnistyi 1930-luvun lopulla ilman, että valtiolla oli siinä minkäänlaista välitöntä roolia.

Hyvät kuulijat,

”Urheilu ja maanpuolustus ovat ”kaksoisveljiä”

Näin totesi Lauri Pihkala ennen toista maailmansotaa ja joissain määrin hän historian tapahtumien perusteella onkin lausunnollaan oikeassa. Toisen maailmansodan aikana liikunnan ensisijaisena tarkoituksena oli nimittäin palvella Suomea. Keskustelu sodankäynnin ja urheilun yhdistämisestä palasi jälleen pöydälle.

Suomen liikunnankasvattajat kautta linjan olivat yhtä mieltä siitä, että sotilaallinen alkeisvalmennus ja siihen liittyvä väestönsuojeluopetus olivat välttämättömiä maamme tulevaisuudelle. Vasemmistopuoli ei katsonut suopeasti kyseistä toimintaa, sillä se näki sen oikeistolaisten suojeluskuntalaisten laajennushankkeena. Huolimatta vasemmistopuolen vastahangasta väestönsuojelulla oli kuitenkin valtionvallan tuki ja maanpuolustusopetus käynnistettiinkin useimmissa valtionkouluissa. Ensisijaisena tavoitteena oli opettaa oppilaita käyttämään topografikarttoja ja marssikompasseja retkeilyn ja suunnistamisen yhteydessä. Pian maanpuolustusopetuksesta tuli kiinteä osa oppikoulujen liikuntakasvatusta aina jatkosodan loppuun asti.

Talvisodan aikana suomalaisen urheilun kilpailutoiminta ja yhtä lailla Sammatin Sammon seuratoiminta olivat lamaannuksissa. SVUL ja TUL olivat, monien iloksi, talvisodan päivinä löytäneet yhteisen sävelen. Sota merkitsi molemmille liitoille raskaita menetyksiä, sillä ne joutuivat rauhan myötä luovuttamaan Viipurin ja Itä-Karjalan piirinsä. Luovutetuilla alueilla asui noin kymmenesosa kummankin liiton jäsenistä.

Yksi talvisodan välillisistä seurauksista oli veikkaustoiminnan käynnistäminen urheiluelämän taloudelliseksi tueksi. Veikkausyhtiön perustaminen oli ollut ensi kertaa vireillä 1930-luvulla, mutta tuolloin se jäi pelkäksi suunnitelmaksi. Talvisota heikensi Suomen valtiontaloutta niin, että se ei enää kyennyt lisäämään tukeaan urheilujärjestöille aiempien vuosien tapaan. SVUL ja TUL pääsivät nopealla aikataululla yhteisymmärrykseen siitä, että ilman määrärahoja molemmat järjestöt kuihtuisivat. Veikkausyhtiö, Oy Tippaustoimisto Ab, perustettiin heinäkuussa 1940. Yhtiöstä muodostui hetkessä merkittävä taloudellinen tekijä Suomen urheiluelämässä. Veikkausyhtiön perustaminen juuri vuonna 1940 ei ollut sattumaa, sillä yhtiön syntyyn johtaneet keskustelut liittyivät maan urheilun keskusjärjestöjen lähentyneisiin suhteisiin ja rahoituksen tarpeeseen. Liitot kykenivät sota-ajan sovintohengessä helposti pääsemään yksimielisyyteen voitto-osuuksista ja muista kiperistä järjestelykysymyksistä. Suurin osa avusta meni SVUL:lle ja TUL:lle. SVUL sai kuitenkin säännöllisesti noin kaksi kertaa suuremman avustuksen kuin TUL.

Jatkosodan alkaminen vahvisti entisestään Suomessa vallinnutta yleistä neuvostovastaista ilmapiiriä. Suomen johtavat urheilujärjestöt olivat mukana kansan tuntemuksissa. Uuden sodan syttyminen sekoitti urheilujärjestöjen toiminnan lopulta varsin pahoin miesten siirryttyä rintamalle. Liittojen ja seurojen johtokunnat ja muut päätöselimet hajosivat käytännössä kokonaan ja pystyivät pitämään kokouksiaan äärimmäisen harvoin jatkosodan vuosina. Kotiseudulle jääneet aktiivit, naiset, ikämiehet ja nuoret, pitivät kuitenkin urheilutoimintaa yllä mahdollisuuksiensa mukaan.

Jatkosodan aikaisen kilpaurheilun perustana oli SVUL:n ja TUL:n yhteistyö. Sota-aika loi järjestöjen välille kauan kaivattua yhteistyömieltä. Molemmat järjestöt järjestivät useita eri kilpailuja ja pyrkivät tätä kautta toiminnallaan pitämään sodan luoman tilanteen mahdollisimman normaalina. Urheilutoiminta niin rintamalla kuin sen ulkopuolella perustui vapaaehtoisuudelle. Sitä tehtiin talkootyönä muiden kanssa yhteishenkeä kohottaen. Sotavuodet 1939–1944 olivat suomalaisessa urheiluelämässä merkittävä murroskausi, joka piti sisällään vanhaa kaksi- ja kolmekymmentäluvun urheilukulttuuria, mutta merkitsi myös samalla uuden kehityksen alkua.

Hyvä juhlaväki,

Poliittiset voimasuhteet valtion avustuksen suhteen muuttuivat heti sodan loputtua. Urheilun keskusjärjestöjen valtionavun suuruus muuttui nimittäin tällä kertaa TUL:lle edulliseksi. Pian jatkosodan päätyttyä maan hallitus asetti erityisiä komiteoita ”urheilun sodanjälkeiseksi elvyttämiseksi”. Komiteoilla riitti työkenttää, sillä sodan myötä Suomen urheiluelämä oli pahasti lamassa. Tämän lisäksi keskusjärjestöjen urheilupoliittiset kiistat vaikeuttivat valtakunnallisten urheilupoliittisten tavoitteiden toteuttamista entisestään. Valtion urheiluavustusten kasvu ja lisääntyvä liikuntapaikkarakentaminen sekä kuntien liikuntatoimen aktivoituminen aiheuttivat 1940-luvun loppuvuosina sen, että urheilun väliportaanhallinnon kehittäminen tuli ajankohtaiseksi. Ratkaisuna tähän Suomeen lääneihin perustettiin omia urheilulautakuntia.

1950- ja 1960-luvuilla valtion urheilulle antama tuki ei suuntautunut enää pelkästään järjestöjen toimintaan. Jatkosodan runtelema Suomi tarvitsi runsaasti  rakennusavustuksia ja nämä avustukset olivat pois urheilulle suunnatusta tuesta. Valtionavustuksia koskevat määräykset uusittiinkin vuonna 1956. Maininnat taloudellisista tekijöistä jäivät tuolloin sivuun ja niiden sijasta korostettiin avustettavien järjestöjen toiminnan laajuutta, tuloksia sekä jäsenten ja osastojen lukumäärää.  1940 aloitettu veikkaustoiminta mahdollisti urheiluelämän taloudellisten edellytysten kohentumisen ja oli sen pelastaja. Aluksi urheilu, joka veikkaustoimintaa pyörittikin, sai sen tuotosta kaiken. Urheilun osuuden väheneminen veikkausvoittovarojen jaossa alkoi vuonna 1950, mutta säilyi edelleen merkittävänä. Suurin vastuu rahoituksesta loppujen lopuksi oli kuitenkin kunnilla ja valtiolla yhteisesti. Ilman julkisia varoja urheilulla ei olisi ollut mahdollisuuksia toimia niin laaja-alaisesti kuin se tuolloin toimi.

1950-luvulla sekä SVUL:n että TUL:n jäsenmäärät lisääntyivät voimakkaasti aiempiin vuosikymmeniin verrattuna. Poliittisesti näiden kahden keskusjärjestön roolit säilyivät samoina: SVUL edusti porvaristoa ja TUL työläisiä. Molemmat keskusjärjestöt myös kasvattivat lajivalikoimaansa yhteistyössä alaseurojensa kanssa. Suomen menestys etenkin perinteisissä lajeissa kuten hiihdossa ja yleisurheilussa houkuttivat harrastajia edelleen, mutta niiden rinnalle nousi yhä voimakkaammin uusia lajeja kuten koripallo ja pesäpallo. 1950-lukua leimasi myös huomion keskipisteen siirtyminen kilpaurheilusta liikunnan kansanterveydellisiin vaikutuksiin. Kuntoliikunnasta muodostui sana kaikkien huulille ja sille haluttiin luoda järjestölliset puitteet. Pian siitä tulikin vankkumaton osa suomalaista urheiluelämää.

1950-luvun kansakunnan hengen parantamisen kohokohta oli Suomessa järjestetyt olympiakisat vuonna 1952. Kisojen merkitys suomalaisten identiteetille ja itsetunnolle sekä Suomen mainosarvolle oli merkittävä. Samana vuonnahan lähti myös viimeinen sotakorvausjuna Neuvostoliittoon. Vaikutti siltä, että sotien aiheuttamat arvet oli saatu parannettua.

Hyvä juhlaväki,

”Kun yhteiskunta haasteineen oli 1960-luvulla alkanut tunkeutua jopa kirkonmäellekin yli sammaloituneen kiviaidan, oli urheilu jäänyt meillä ainoaksi elämän alaksi, johon nykyaikainen yhteiskunnallinen kehitys ja uudistus eivät ole päässeet syvemmälti vaikuttamaan. Suomalaiset urheilujärjestöt olivat valtioita valtioissa”. Näin tasavallan presidentti Urho Kekkonen kuuluisassa sporttipuheessaan vuonna 1971.  Suomalaisessa urheiluelämässä vallitsi 1960-luvulla poliittinen kriisi. SVUL:n ja TUL:n yhteistyö katkesi tällä kertaa kokonaan ja järjestöistä eritoten SVUL:n pohdinnan kohteeksi tuli yksi, koko maankattava, keskusjärjestö. Kahden voimakkaan keskusjärjestön pääseminen sopuun yksityiskohdista ja ylipäänsä halusta toimia yhdessä ei ollut yksinkertaista. Pitkällisten ja useiden keskinäisten kädenvääntöjen jälkeen osapuolet allekirjoittivat vuonna 1966 pitkäaikaisen yhteistoimintasopimuksen. Tämä sopimus oli voimassa aina vuoteen 1990 asti.

Merkittävän sopimuksen ohella liikunnan yhteiskunnallinen asema koki muutoksen. Siitä tuli, kasvaneiden liikuntaharrastuksen tarpeiden ja edellytysten myötä, oma erillinen osansa yhteiskuntapolitiikkaa. Liikunta oli yhteiskuntapolitiikan osa, joka oli kaikkia lähellä.

Suomessa 1960- ja 1970-luvuilla toteutetut liikuntapoliittiset muutokset loivat järjestelmän, joka on ainutlaatuinen koko maailmassa. Vapaaehtoisten järjestöjen asema aina urheiluseuroja myöten oli ja on edelleen tarkasti määritelty laissa. Seurauksena oli julkisen vallan ja järjestöjen entistä tiiviimpi yhteen kietoutuminen. Liikuntapolitiikan painopiste siirtyi järjestösuhteista valtioon. Urheilujärjestöjen tekemän vapaaehtoistyön yhteiskunnallinen merkitys kasvoi ja virallistui vuonna 1979 säädetyn liikuntalain myötä. 1970-luvulla huomattiin myös selkeämmin se, mitä ongelmia tulee, kun Suomen kaltaisessa pienessä maassa toimii urheilun saralla kaksi suurta keskusjärjestöä. Urheiluorganisaatiossa oli liikaa päällekkäisiä toimintoja ja päällekkäistä hallintoa. Ratkaisuna ongelmaan esitettiin yhden keskusjärjestön perustamista. Järjestön mallista ja tehtävistä oltiin kaikkien osapuolten välillä jyrkästi eri mieltä. SVUL:lla oli voima ja valta Suomen urheilussa, mutta sen yhteys politiikkaan oli etäinen. TUL taasen oli leimallisesti
puoluepoliittisesti sitoutunut ja sisäisti hajanainen joukko. Ratkaisua ongelmaan ei saavutettu vielä 1970-luvun aikana, vaan ratkaisu antoi odotuttaa itseään aina vuoteen 1993 saakka, jolloin SVUL lakkautettiin ja Suomen Liikunta ja Urheilu ry:stä tuli Suomen urheilun keskusjärjestö.  Se, että yhden keskusjärjestön syntyminen antoi odotuttaa itseään näin kauan, on maailman mittakaavassakin harvinaista. Taustalla oli kuitenkin 1980-luvulla kiihtynyt urheiluelämän muutos. Lajien kirjo kasvoi ennennäkemättömällä vauhdilla ja markkinointi sekä kaupallisuus astuivat urheilun piiriin kovalla rytinällä. 1990-luvun vaihteessa urheilu myös medikalisoitui ja juridisoitui. Urheilumarkkinoinnissa tapahtui lopullinen läpimurto ja samanaikaisesti Suomeen iski lama. Laman vuoksi talousongelmat kaatuivat keskusjärjestöjen päälle. Aika oli ajanut suurten keskusjärjestöjen ohi.

Hyvä juhlaväki,

2000-luvulla liikunta on ollut monipuolisempaa kuin kenties koskaan aikaisemmin Suomen historiassa. Liikunta ja urheilu muodostavat Suomen suurimman kansanliikkeen, johon osallistuu ihmisiä kaikista eri yhteiskuntaluokista, ikään ja sukupuoleen katsomatta. Liikunnan merkitykset ihmisille ovat monipuolistuneet ja sen avulla suomalaiset jaksavat työelämässä pidempään. Liikunnalle on kysyntää enemmän kuin koskaan aiemmin, sillä yhä useampi suomalaisista tekee istumatyötä. Istumisesta on tullut kansantaloudellinen haitta. Eri lailla olivat asiat maatalousyhteiskunnan aikana, fyysinen rasitus tuli työn ohessa eikä ollut fysiologista tarvetta muulle liikunnalle kuten nykypäivänä.

Järjestökentällä on painittu samojen ongelmien kanssa kuin aiempinakin vuosikymmeninä. 1990-luvun alussa perustetun SLU:n historia oli SVUL:iin ja TUL:iin verrattuna lyhyt, mutta siihen on syynsä. Jo 1970-luvulla alkanut kuntourheilubuumi kohtasi lakipisteensä 2000-luvulla. Samanaikaisesti SLU:n rooliksi muotoutui toimiminen pitkälti huippu-urheilun parissa tai osittain myös tehden samaa kuin Kuntourheilu- ja Nuorisoliittokin.  Hallinnot kasvoivat. Taistelu vähistä rahoista johti taas uuden keskusjärjestön Valtakunnallisen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry, Valon perustamiseen tämän vuoden ensimmäisenä päivänä. Valo kokoaa allensa kaikki liikunnan eri alat ja on mielenkiintoista nähdä, mihin kaikkeen se tulevaisuudessa pystyy.

Arvoisa juhlayleisö,

Viimeisen 100 vuoden aikana on tapahtunut paljon ja seuraavaan sadan vuoden aikana tapahtuu ehkä vieläkin enemmän. Sen aika näyttää.

Valtakunnallisella ja kunnallisella tasolla on tapahduttava paljon kansanterveydellisistä syistä.  Keskimääräinen elinikä nousee, terveyttä ylläpitävä liikunta vähenee ja yhteiskunnan talous heikkenee. On uskallettava katsoa ja toimia yli hallintorajojen. Liikunta ei saa olla vain liikuntamomentilla. Liikunnan on oltava osa terveydenhoitoa, osa
sosiaalitoimea, osa koulutoimea jne. Se on tahdosta, asenteesta kiinni.

Yli sadan vuoden ajan suomalainen seuratoiminta on ollut vahvaa ja muuntuvaa. Se on mukautunut aina sen hetkisen yhteiskunnallisen tilanteen vaatimalla tavalla. Seuratoiminnassa tärkeintä on ihmisten aktiivisuus ja kyky puhaltaa yhteen hiileen. Ilman vapaaehtoisia, seuratoiminta ei olisi mahdollista. Yhtä lailla kuin yli sata vuotta sitten autettiin naapuria perunapellolla ja sen jälkeen viriteltiin yhteisiä kisailuja, on kysyntää tämän päivän seuratoiminnalle. Kiihtyvä työelämä vaatii veronsa kyllä veronsa ja vapaaehtoisia on aina vain vaikeampi saada sitoutumaan jokaviikkoisiin vastuisiin. Toisaalta kuihtuva rahoitus yhteiskuntamme monelta tärkeältä sektorilta tarvitsee vapaaehtoista seuratoimintaa. Ehkä tämä on myös mahdollisuus kehittää seuratoimintaa sellaiseksi, että mukaan voi tulla ja mukana voi olla myös lyhytjännitteisemmin.

Sammatin Sampo on perinteikäs urheiluseura, joka yhä edelleen, sadan vuoden jälkeenkin, houkuttelee ihmisiä mukaan toimintaansa. Urheiluliikkeen keskeinen voimavarahan on toiminnan jatkuvuus, traditiot ja pitkä linja.

Vielä lopuksi tämän pitkän puheeni päätteeksi: Oikein paljon onnea ja pitkää ikää juhlivalle seuralle! Teitä tarvitaan!