Tekniikan akateemiset TEK: Eläkeratkaisu huonontaa pitkän työskentelevien eläkkeitä nykyisestä

26.09.2014 | Tiedotteet

– Tekniikan akateemiset TEK pitää syntynyttä eläkeratkaisua huonona, koska se huonontaa pitkän työuran tekevien eläkkeitä nykyisistä, sanoo TEKin puheenjohtaja, kansanedustaja Marjo Matikainen-Kallström.

– Samanaikaisesti lyhyistä työurista saatavat eläkkeet nousevat. Tätäkö oikeasti haluttiinkin?

– Esimerkiksi oman ammattikuntani eli tekniikan akateemisten kokeneilla osaajilla on iso rooli Suomen innovaatioiden ja vientiteollisuuden avaintoimijoina. Eläkeratkaisu heikentää kokeneiden asiantuntijoiden motivaatiota tarjota kertynyttä osaamistaan kansantaloutemme hyväksi, Matikainen-Kallström sanoo.

Mediassa on uutisoitu, että ”tälläkin kertaa neuvotteluista on tullut työläät Akavan vuoksi”. Akavan eläketoimikunnan puheenjohtajana toimiva TEKin toiminnanjohtaja Heikki Kauppi on eri mieltä hankaluuksien syistä:

– Neuvotteluista tuli työläät sen takia, että Akava ei halunnut riemusta kiljuen suostua siihen, että sen pitkään työskentelevien jäsenten eläke-etuja pienennetään samalla, kun lyhyeksi jäävistä työurista karttuvia eläkkeitä parannetaan. Koko työuran mittainen 1,5 prosentin tasakarttuma merkitsee sitä, että jatkossa 65 -vuotiaaksi työskentelevä saa yli 10 % pienempää eläkettä kuin tänä päivänä 65-vuotiaaksi työskentelevä. Toisessa päässä työkyvyttömyyseläkkeet paranevat joka tapauksessa sen takia, että niiden laskemisessa käytetty niin sanottu tuleva aika pitenee kahdella vuodella.

Kauppi arvioi, että kannustejärjestelmä vaikuttaa ainakin pidemmällä tähtäyksellä ihmisten koulutus- ja uravalintoihin.

– Jos osaamiseen panostaminen tehdään palkansaajalle kannattamattomaksi muun muassa palkkojen ja eläkkeiden verotuksen progressiivisuutta kiristämällä (esimerkiksi 6 prosentin raippavero ”hyville” eläkkeille) , karttumia heikentämällä, koulutusmääriä yli tarpeiden kasvattamalla ja lukemattomilla muilla tavoilla, korkeakoulusivistyksen hankkiminen käy vähitellen tyhmäksi. Jo nyt näkyy, että ei-akateemisista perheistä lähdetään vähemmän opiskelemaan kuin aikaisemmin, eli todennäköisesti lahjakkuuspotentiaalia jää hyödyntämättä.

Lisätietoja: Marjo Matikainen-Kallström 050 512 1578 ja Heikki Kauppi 040 504 1585
—-
Tekniikan akateemiset TEK on 73.000 jäsenellään Akavan toiseksi suurin jäsenliitto.

Kokoomus Karjalan liitto TEK WAU! Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto Eduskunta